Browsed by
Tag: Surfing

Hawaii

Hawaii

Ihan älytöntä, miten paljon kiireisempää elämä on ollut kun pandemia on ns. ohi. Ollaan saatu tänne paljon vieraita, pikkuneiti on aloittanut preschoolissa, minä oon tutkimusassistenttina yliopistolla (UCI) ja Otsolla on taas työreissuja. Eli siinäpä (teko)syitä pitkään blogihiljaisuuteen.

Hawaiilla oli helppo hymyillä

Tehtiin siis lokakuussa viikon reissu Hawaiille ja käytiin kahdella saarella, Oahulla ja Kauailla. Lennettiin LAXista suoraan Oahuun, Hawaiin pääkaupunkiin Honoluluun.… read more “Hawaii”

Helteitä ja kansalaistottelemattomuutta

Helteitä ja kansalaistottelemattomuutta

Viimeiset pari viikkoa on kuluneet helteisissä kevätfiiliksissä.

Newport Beach ja sulkuaidat.

Kalifornialaiset ovat kuuliaisesti noudattaneet stay at home -määräystä, mutta hullunmylly nousi siinä vaiheessa, kun kuvernööri Newsom määräsi kaikki rannat kiinni. Tämä tapahtui juurikin sen ensimmäisen helleviikonlopun seurauksena kaksi viikkoa sitten, kun edellisen juttuni kirjoitin. Ihmiset olivat pakkautuneet ainoille auki oleville rannoille tänne Orange Countyyn ja porukkaa tuli Los Angelesista asti, koska heidän rantansa ovat olleet kiinni jo pitempään.… read more “Helteitä ja kansalaistottelemattomuutta”

fiFinnish