YELLOWSTONE ROADTRIP

YELLOWSTONE ROADTRIP

Heiputirallaa! Edellisen blogikirjoituksen aikana vallinnut epäonnen kausi tuntuu nyt vihdoin hellittäneen. Kaiken kaikkiaan vesivahinkoremontin kanssa kävi siis niin, että päädyttiin irtisanomaan vuokrasopimus kokonaan vedoten vuokrasopimuksen kohtaan “uninhabitable conditions”. Sitten piti löytää uusi asunto ja muuttaa, aikamoinen homma.

Lower Yellowstone River Falls, 94 m korkea vesiputous

Tämän tekstin aiheena on nyt kuitenkin lupaamani matkakertomus meidän 8 päivää kestäneestä, 3500 km: n (2200 mi) roadtripistä 7 osavaltion halki Etelä-Kaliforniasta Yellowstoneen. Tästä tuli aika pitkä postaus, koska kuvia on paljon, eli tässäpä siis kaikille syyslomalaisille ajanvietettä ja kaikille reissuvinkkejä (toivottavasti lähi-) tulevaisuuteen!

Tässä ensinnäkin meidän meno- ja paluureitit, jotka kulki Kalifornian, Nevadan, Arizonan, Utahin, Idahon, Montanan ja Wyomingin osavaltioissa.

Menomatka: Irvine(CA)-Zion(UT)-Beaver(UT)-Idaho Falls(ID)-West Yellowstone(MT, WY)
Paluumatka: West Yellowstone-Salt Lake City- Hurricane (UT)-Mesquite(NV)-Irvine

PÄIVÄ 1. Irvine – Zion National Park
7h, 680 km (424 mi)

Ensimmäinen etappi oli Zionin kansallispuisto Utahin osavaltiossa. Saavutiin perille illalla ja ehdittiin just ennen auringonlaskua käydä patikoimassa Canyon overlook -trail. Nimensä mukaisesti reitti kulki kanjonin reunaa pitkin ja päätepisteestä näki kanjonin halki.

Canyon overlook

PÄIVÄ 2. Zion – Beaver
2h, 190 km (119 mi)

Vietettiin Zionissa vielä seuraava päivä ja patikoitiin pari reittiä. Lämpöä oli lähes 40 astetta, mutta yllättävää kyllä, siellä oli sen verran tuulenvirettä, että ei tukahduttu. Toki minä kannoin vain kevyempää reppua, kun neitokainen oli kantorinkassaan isänsä selässä, hehee.

Iltapäivällä sanottiin heipat Zionille ja jatkettiin matkaa eteenpäin. Oltiin aika poikki koko päivän patikoinnin jälkeen, niin ei jaksettu ajaa kuin pari tuntia ja varattiin motelli paikasta nimeltä Beaver. Matkalla sattui kova sadekuuro ja eipä mennyt kauaa kun nähtiin auto katollaan tien laidassa ja myös muutama muu auto oli suistunut tieltä. Täällä tiet on tosi liukkaat kun sataa pitkästä aikaa kuivan kauden jälkeen ja kaikki eivät hoksaa hidastaa vauhtia tarpeeksi.

Beaverissa yövyttiin kunnon retromotellissa, jossa oli uima-allaskin ulkona sellaisessa ysärimeinki-lasikatoksessa. Oltiin just päästy lillumaan porealtaaseen, kun iski taas mieletön ukkoskuuro ja vettä satoi suoraan vieressä olevaan uima-altaaseen. Oli kivan raikastavaa saada sadetta niskaan, enpä muista millon viimeksi! Lapsukaiselle osoittautui muuten hyväksi ideaksi ottaa lempilelujen lisäksi tollainen viltti mukaan, jonka päälle sai aina levitettyä pienen oman leikkialueen.

Motellin piha, synkkä sää.

PÄIVÄ 3. Beaver – Idaho Falls
6h, 660km (410 mi)

Aamulla anivarhain, no eipäs kuin vasta kymmeneltä, lähdettiin matkaan Crazy Cow -ravintolan oikein periamerikkalaisen aamiaisen voimin, joka sisälsi pekonia, munia, paahtoleipää, perunasuikalejuttua, juustoa, sokerimuroja ja voilevitettä johon oli lisätty sekä sokeria että suolaa.

Ajeltiin Idahoa kohti ja maisema muuttui aivan Suomea muistuttavaksi ja oli todella erilaista verrattuna Zionin punaruskeisiin kanjoneihin. Aivan oli kuulkaa havumetsää ja tasaista peltoa. Tuli ihan kotoinen olo! Tosin vastaantulevat autot muistuttivat jatkuvasti, että ollaan USA:ssa, koska ne on vaan niin järkyttävän kokoisia, mm. valtavarenkaisia lava-autoja, bussin kokoisia matkailuautoja ja isoimman luokan citymaastureita. Farmariautoja täällä ei oikeastaan näy ollenkaan, joita taas Suomen teillä on varmaan joka kolmas vastaantuleva.

Määränpäänä oli Idaho Falls, joka oli meidän viimeinen stoppi ennen Yellowstoneen saapumista. Periaatteessa oltais voitu ajaa Yellowstoneen Beaverista suoraankin, mutta ei haluttu saapua liian myöhään illalla ihan rättiväsyneinä. Kiinnosti myös nähdä Idaho fallsit eli vesiputous/pato, joka on ihmisen rakentama ja tehty tuottamaan sähköä melkein koko kaupungin tarpeisiin. Vaikuttava rakennelma, ja todella pitkä! Itse kaupungista tuli ehkäpä vähän Tampere mieleen.

PÄIVÄ 4. Idaho Falls – West Yellowstone
2h, 174km (108 miles)

Aamulla lähdettiinkin sitten kohti Yellowstonen läntistä sisäänkäyntiä ja samalla tultiin Montanan osavaltion puolelle. Kun ajettiin pidemmälle kansallispuistoon, niin taas vaihtui osavaltio ja oltiinkin Wyomingin puolella. Suomi-tunnelmat jatkuivat ja jopa takkia tarvittiin aamupäivällä!

Päätettiin hoitaa must see – turistirysäpaikat alta pois heti ja suunnattiin Old Faithful geysirille ja Prismatic poolseille. Puhelimeen saa ladattua Yellowstone appin, jossa voi esim. suunnitella oman reitin ja siellä ilmoitetaan kaikesta ajankohtaisesta, mm. geysirien arvioiduista purkautumisajoista. Old Faithful purkautuu nimensä mukaisesti luotettavasti n. kerran tunnissa ja heti kun aika näky appissa, ihmiset lähtivät ajamaan sinne. Mutta eipä se syyttä ole niin suosittu, oli todella vaikuttava näky, kun maan syövereistä purkautuu kovalla paineella vettä kymmenien metrien (32-56m) korkeuteen.

Old Faithful

Eräs mielenkiintoinen tieto, joka kuultiin matkan varrella yhden huoltoaseman myyjältä oli, että Yellowstonen ulkopuolella olevien geysirien purkautumisia on rajoitettu/lopetettu, jotta näihin Yellowstonen isoimpiin geysireihin riittäisi varmasti tarpeeksi kiehuvaa vettä purkautuvaksi, jotta pysyisivät vetonauloina…

Purkauksen odottelua

Yellowstonessa tiet on kapeita ja ruuhkapaikoissa ihmiset ajaa letkassa. Tien varrella on levikkeitä, joihin voi ajaa sivuun jos näkee villieläimiä ja haluaa jäädä niitä ihastelemaan (tosiasiassa ihmiset vaan pysäyttää auton keskelle tietä). Me ei oltu uskoa silmiämme, kun tien vieressä niityllä köllötteli ihkaelävä biisoni!

Biisoni, taustallaan kuumia lähteitä.

Geysirin jälkeen suunnattiin kohti Prismatic Poolseja, valtavia kuumia lähteitä ja altaita, joissa oli upeat värit.

Käveltiin pitkospuita pitkin ja täytyy sanoa, että taaperossa oli pitelemistä kun hänen olisi niin tehnyt mieli vähän koittaa kädellä tuota ihanaa, höyryävää värikästä vettä ja houkuttelevaa mutaa…

Joen vettä uskallettiin vähän kädellä kokeilla ja oli aikamoinen yllätys, että se oli aivan lämmintä! Se johtuu siitä, että kuumien lähteiden vesi valuu jokeen, ja esim. Grand Prismatic Poolista virtaa jokeen 70 C -asteista vettä 2100 litraa minuutissa.

PÄIVÄ 5. Yellowstonen kansallispuisto 2. päivä

Seuraavana päivänä jätimme ruuhkat taaksemme ja lähdettiin kohti vesiputouksia. Olisi tehnyt mieli lähteä oikein kunnolliselle pitkälle vaellukselle jonnekin tuonne keskelle ei-mitään, mutta suoraan sanottuna ei uskallettu. Alueella on nimittäin todella paljon villieläimiä, mm. karhuja, susia, hirviä ja niitä biisoneita, eikä meillä ollut tarvittavia varusteita kuten esim. karhupilliä. Ja varsinkin pienen lapsen kanssa… pelattiin nyt varman päälle. Onneksi kaikki meidän kohtaamat villieläimet oli kesyä sorttia.

Yellowstonen tiet on suunniteltu siten, että autolla pääsee näkemään monia nähtävyyksiä. Suurimmaksi osaksi ihmiset taisivatkin ajaa autolla nähtävyyden parkkikselle, napata siitä nopsasti kuvan ja lähteä seuraavaan kohteeseen. Vääjäämättä kuitenkin tuli mieleen, että olisihan se hienompi ja tavallaan “ansaitumpi” elämys, kun patikoisi ensin vaivalla muutaman tunnin ja sitten saapuisi upealle vesiputoukselle. Silloin ei tietenkään ehtisi muutamassa päivässä kovin paljoa nähdä. Jos tuonne pääsisi usein käymään, niin varmasti löytyisi vaikka kuinka paljon upeita vaelluspaikkoja, joita ei edes karttoihin ole merkitty. Ja etenkin näin lapsen kanssa oli tietysti ihanan helppoa, kun pystyi käyttämään autoa tukikohtana.

Päästiin kuitenkin myös patikoimaan luonnon rauhaan. Mukava reitti lähti muutaman sadan metrin päästä Lower Falls- vesiputouksen parkkipaikalta. Reitillä ei ollut juuri ketään ja saatiin ihan rauhassa kävellä järkyttävän korkean ja jyrkän kanjonin reunaa (ilman mitään kaiteita!) ja vesiputouksen huumaava pauhu kuului taustalla. Reitti olisi jatkunut vielä pidemmällekin, mutta käännyttiin takaisin, koska neiti kyllästyi lopulta kantorepussa istumiseen, eikä ihan uskallettu antaa hänen juoksennella itse tuossa kanjonin reunalla…

Lower Yellowstone River Falls, 94 m korkea

Kävely kanjonin reunalla oli todella vaikuttava kokemus. Illalla en kyllä tuonne lähtisi, koska kun aurinko laskee ja tulee pimeää, niin on todellinen riski että tuosta putoaa (kansallispuisto “suljetaan” auringon laskettua). Ensin olet turvallisesti havumetsässä, ja sitten se metsä vain loppuu varoittamatta ja oletkin jo aivan rotkon reunalla. Kanjonin reunat rapautuu vuosien saatossa ja sen huomasi siitä, että aivan reunalla olevien puiden juuret olivat paljastuneet ja alempana näkyi kokonaisia puita, jotka olivat jo pudonneet.

Mammoth Hot Springs upper terrace

Seuraavana otettiin suunnaksi kansallispuiston pohjoispääty ja tultiin Mammoth Hot Springseille. Maan alta tuleva kuuma vesi kulkee kalkkikiven läpi, liuottaa kalkin ja muodostaa siitä porrasmuodostelmia. Nämä muodostelmat muuttuvat koko ajan, koska vesi virtaa lakkaamatta ja muokkaa niitä. Kalkkisten alueiden keskellä näkyi pystyyn kuolleita puita.

Minerva Terrace
Kalkki”järvi”

Pienokainen nukahti autoon ja päätettiin hyödyntää tilaisuus ja ajaa mahdollisimman pitkälle kansallispuiston laitamille Lamar Valleyta kohti, että saataisiin mahdollisimman kattava kuva alueesta. Lisäksi kauimmissa kolkissa näkee todennäköisesti eniten villieläimiä ja nähtiinkin paljon biisoneita. Monet karhut ja sudet varmaan näki meidät! Maisema oli jälleen täysin erilaista kuin tunnin matkan päässä toiseen suuntaan ja tällä kertaa nähtiin upeita niittyjä ja kukkuloita.

Kaiken kaikkiaan Yellowstonessa vaikuttavinta ja ihmeellisintä oli minun mielestä juuri se, että maisema muuttuu niin kertakaikkisen rajusti. Välillä on todella karua ja välillä aivan vehreää.

PÄIVÄ 6. West Yellowstone – Salt Lake City
5h, 515 km (320 miles)

Seuraavana aamuna käänsimme auton keulaa 180 astetta, eli paluumatka alkoi. Ei oltu varattu mitään majoituksia etukäteen, vaan ajatuksena oli ajella fiiliksen mukaan aina sinne asti mihin jaksaa. Tuona päivänä muhun iski joku ajamisvimma ja kaasuttelin lähes yhtä soittoa koko matkan Yellowstonesta Utahin puolelle Salt Lake Cityyn asti. Idahossa nappasin ylinopessakot, että se oli sen vimman hinta. Muu matkaseurue vietti laatuaikaa takapenkillä lukien kirjoja, leikkien ja syöden eväitä. Yllättävän mukavaa ja viihtyisää matkantekoa, (sakoista huolimatta)! Ja neiti oli ihailtavan reipas koko matkan. Ja iPad oli korvaamaton apuri, etenkin sellainen peli kuin “Khan Kids”. Sen verran se olikin käytössä että neiti oppi matkan aikana sanomaan “iPad”…

Comfort Plus-luokka

Koskapa oltiin ajettu niin ripeällä otteella koko päivä, niin kerettiin käydä vähän tutustumassa Salt Lake Cityyn ja sen ympäristöön. Salt Lake Cityn suolajärvi oli näkemisen arvoinen. Se muistutti merta ja maistuikin yhtä suolaiselta. Eläimistö ja kasvisto on järvessä aivan omanlaisensa, eikä siellä elä mm. kaloja lainkaan, vaan minikatkarapuja. Järvi on suosittu uima -ja veneilypaikka, mutta jostain syystä siellä oli melko vahva haju. Ei saatu selville mistä se johtui.

Ennen auringonlaskua ehdittiin käydä myös Salt Lake Cityn yhdessä tärkeimmästä nähtävyydestä, elikäs Temple Squarella, maailman suurimman mormonikirkon tiluksilla.

Itse kirkossa oli meneillään 4 vuotta kestävä kunnostus. Ymmärrettävän pitkä aika, koska kirkon rakennus vei aikanaan 40 vuotta (v. 1853-1893). Pääkirkko ei kuitenkaan koskaan ole avoin yleisölle, koska sitä pidetään pyhänä ja jumalan oletetaan asuvan siellä. Temple Squarella on kuitenkin paljon muitakin rakennuksia, joihin pääsee tutustumaan. Tosin rakennusten sisään ei nyt covid-aikaan saanut mennä.

“Kukka kukka blomma”

Temple Squaren rakennukset oli tosi kauniita ja puutarhoissa oli kiva kävellä. Saatiin jutella myös mormonisisarille, mikä oli kiinnostavaa. He olivat suorittamassa uskoonsa kuuluvaa “tehtävää” mission toimimalla oppaina Temple Squarella. He kertoivat, että yleensä paikka on aivan täynnä vierailijoita (3-5 miljoonaa ihmistä vuodessa), mutta juuri sillä hetkellä oltiin ainoat!

PÄIVÄ 7. Salt Lake City – Hurricane – Mesquite
yht. 6h, 560km (348 mi)

Hurricane, Utah

Aamulla jätettiin Salt Lake City taaksemme ja jatkettiin matkaa. Oltiin menomatkalla nähty kylttejä dinosauruksen jäljistä ja haluttiin ehdottomasti nähdä niitä. Valittiin kartalta paikka (Hurricane, Utah) ja lähdettiin sitä kohti. Poikettiin melko kauas päätiestä ja pikkuhiljaa muu liikenne hävisi ja tie vain kapeni kapenemistaan. Lopulta jouduttiin pysäyttämään auto, koska näytti siltä että eteenpäin ei enää päässyt, eikä meidän henkilöautolla olis pääsytkään.

Mietittiin jo, että ollaanko nyt ihan eksyksissä. Puhelimen kenttääkään ei enää ollut, saati nettiä! Onneksi löydettiin läheltä aavistuksen parempi tie, jota pitkin päästiin etenemään ja lopulta saavuttiin pienen kyltin luokse, jossa oli dinosauruksen kuva ja siitä pääteltiin että oltiin perillä.

Karavaani kulkee

Kyltin luota lähti kävelyreitti dinosaurusten jälkien luokse. Tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Oltiin keskellä autiomaata, yli 45 C -asteen kuumudessa ilman vähintäkään tuulenvirettä. Maa oli punaruskeaa ja ympärillä kohoili punaisia kallioita. Oli täysin hiljaista, eikä autojen ääniä eikä mitään, ei ketään lähimaillakaan. Ja sitten vastaan tuli dinosaurusten jälkiä. Niin absurdia, että piti ihan nipistellä itseään jotta uskoi olevansa hereillä eikä unessa.

Oltiin ulkona ehkä puolisen tuntia, ja sen jälkeen kuumuus tuntui jo aivan sietämättömältä. Jälkiä olisi voinut ihmetellä koko päivän, mutta oli pakko kiiruhtaa takaisin autolle ja laittaa ilmastointi puhaltamaan täysille ja sivellä pikkuneitiä viileällä vedellä. Aivan hengenvaaralliset olosuhteet!

Autiomaa, +45 astetta

Kun oltiin päästy takaisin sivilisaation pariin, niin pitikin miettiä että missäs sitä yöpyisi. Seuraava iso kaupunki oli Las Vegas, mutta ei nyt autiomaan rauhan jälkitunnelmissa ollenkaan tehnyt mieli lähteä sinne Stripin hulinaan. Löydettiin kivalta näyttävä pieni hotelliresortti pikkukaupungista nimeltä Mesquite, Nevadan puolelta vähän ennen Las Vegasia ja varattiin sieltä huone. Siellä oli uima-allas ja tuntui aika ihanalta päästä pulahtaman viileään veteen tuon autiomaakeikan jälkeen!

Voitin kasinon

Hotellin vieressä oli pieni kasino, jossa käytiin syömässä ja matkalla pois ravintolasta kokeilin kasinopelikonetta eka kertaa. Just kerkesin voittaa pari dollaria, ennenkuin meille tultiin ystävällisesti huomauttamaan että lapsi ei saa olla ollenkaan mukana pelialueella… Tuli oikein sellainen Vuoden Vanhemmat 2020 -olo. Onneks sentään jäätiin voitolle!

PÄIVÄ 8. Mesquite – Las Vegas – Irvine
yht. 5.5h, 560 km (348 miles)

Seuraavana aamuna olikin edessä matkan viimeinen osuus, mutta ei suinkaan kotiin sen vesivahinkoremontin vuoksi, vaan Airbnb-majoitukseen Dana Pointiin, josta kerroinkin jo viimeksi. Ei ollut siis mitenkään huippufiilikset/kiire palata takaisin kivalta reissulta. Matkalla mies yhtäkkiä muisti nähneensä jossain Vegasin liepeillä ison autoradan ja seuraavaksi löysimmekin itsemme katselemasta Lamborghineja, Ferrareita, Audi R8 ja ties mitä muita superautoja. Mies valitsi Lamborghinin ja kävi radalla taltuttamassa vauhdinnälkänsä. Siinä olikin hyvä loppuhuipennus meidän roadtripille.

Onneksi ei vielä tuossa vaiheessa tiedetty, miten järkyttävästi hommaa ja säätämistä ja kokonaisen muuton seuraavat viikot meille toi. Mutta nyt on taas ihanaa elää tätä tavallista (tai no, Kaliforniatavallista) arkea. Reissun päällä tuli oltua kuitenkin yhteensä kuukausi, koska jouduttiin roadtripin jälkeen olemaan väliaikaismajoituksissa vesivahingon takia.

Vielä kesken, mutta pikkuhiljaa!

Nyt on koti, oma piha, vuorinäkymät ja oma auringonlasku joka ilta. Niin ja pienimmällekin ihan oma huone! Uskon, että täällä tullaan viihtymään. Vielä kun saataisiin Suomestakin vieraita, niin olisi perfect

7 thoughts on “YELLOWSTONE ROADTRIP

  1. Kiitos superhienosta stoorista😊! Kuin olisin ollut itse mukana. Ihana uusi koti teillä. Voin paljastaa, että kaikki kuvat kyllä katsoin…mutta pitkään ja hartaasti ja suurentamalla vain tietyt🥰🌸! Lotte on kyllä ihana ja reipas matkailija💕☀️!

    1. No niin on! Hyvät geenit 😉😂 Ihana mummi, kyllä sinä mukana oletkin, joka päivä monta kertaa kuuluu “mummi mummi mummi”. 💕

  2. Kiitos Siulle Paula. Kannatti odottaa. Olivat niin tuttuja nuo Yellowstonen kuvat. Me oltiin vain kolme päivää siellä vuonna 1997 heinäkuussa. Asuttiin West Y:ssa yhdessä motellisssa ja käytiin syömässä aivan “Wanhan Uskollisen” vieressä olevassa ravintolassa. Meidät otti vastaan tarjoilija, joka pyysi lupaa arvata mistä kaukaa tulemme. Arvasi oikein. Hän jutteli meidän kanssamme paljon ja kertoi, että tunnisti meidät suomalaisiksi heti, vaikka emme puhuneet mitään. Hän oli asunut Suomessa muutaman vuoden. Keski-Suomessa , lähellä Jyväskylää hän oli käynyt kouluakin. Hänen isänsä oli ollut perehdyttämässsä suomalaisia lentokoneen rakentajia Kuorevedellä kaiketi viisi-kuusi vuotta. Muutoin Yellowstone, ilman Old Faitfuliakin on tosiaan aivan uskomaton paikka. Siellähän oli varmaan miljoonia palaneita puita kilometri toisesa jälkeen. Luonnonpuistossa ei saanut sammuttaa metsäpaloa, joka oli esim salaman aiheuttama. Pari viikkoa sai kuulemma palaa, ennen kuin saivat selville, että tuli oli päässyt irti retkeilijöiden nuotiosta.
    Sitten kesti vielä kauan, ennen kuin palo saatiin sammumaan. Biisoneita oli tosiaan aikas paljon, samoin kauriita. Nähtiin myös sattumalta susilauma (6-8 sutta). Olisi ollut kiva vielä joskus käydä siellä, mutta…..
    Oli mukava nähdä ääntäsi ja muistikuvia/valokuvia yhteisistä tutuista alueista. Voikaa hyvin.

    1. Unohtuipa mainita tekstissä, että nytkin oli metsäpalo Yellowstonessa! Nähtiin savua ja sinnepäin vievä tie oli suljettu. Ilmeisesti se oli kuitenkin sen verran pieni ja tuulet suotuisat, että ei aiheuttanut suurempaa vaaraa vierailijoille. Jostain luin, että ehdottomasti suurin osa metsäpaloista on ihmisen aiheuttamia 😢 Hui, susia.. joka puolella oli varoituksia karhuista ja ohjeita miten toimia jos sellaisen kohtaa, toisaalta olisi ollut hienoa nähdä petoja mutta toisaalta ei! 😂 Ja aika hauskaa, että tarjoilija arvasi mistä olette kotoisin ja oli asunut Suomessa, pieni on tämä maapallomme! Ihana kuulla, että sait iloa blogista, se on tarkoituskin! Ikävä sinua, ja kiitos samoin sinnekin hyviä vointeja!

  3. Unbelievable maisemat siellä ja onneksi liikkuminen ulkona luonnossa on mahdollista nyt korona-aikaan! Luen paraikaa Alexis de Tocquevillen De la democratie en Amerique joka ilmesty 1830-40 ja siihen aikaan näköjään Kalifornian itäpuolella oli kaks isoa territoriota Utah ja New Mexico ja jos olis ajanut autolla itään päin ensimmäinen yli 10 000 asukkaan kaupunki olis tullut vastaan vasta Missourissa tai Arkansasissa.

    1. Kyllä, onneksi ollaan päästy täällä reissaamaan koronasta huolimatta. Ja ihmisiä on liikkeellä vain n. kolmasosa normaalista, joten ehkä jotain hyvää siis koronastakin! Yleensä täällä ongelmana on ihan järkyttävät ruuhkat, eikä viikonloppuisin tai yleisinä vapaapäivinä kannata lähteä mihinkään. En osannut tänne tullessa edes kuvitella mitä on todelliset ruuhkat. Eipä tainnut 1800-luvulla olla sellaisia ongelmia, oispa ollut kiva nähdä niitäkin aikoja!

  4. Ihania kuvia 😍ja upea reissu teillä on ollut. Hienosti olet osannut kaiken tapahtuneen pukea sanoiksi!

    Onnea uuteen kotiin ja halit teille kaikille 💕

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.