Ystävystyminen aikuisena ja kotiäidin hermoromahdus

Ystävystyminen aikuisena ja kotiäidin hermoromahdus

Ystävänpäiväviikonlopun tunnelmissa tuli mietiskeltyä ystävyyttä ja sitä, että mitä se oikein on. Tulin siihen tulokseen, että ystävyys on aika hankala määriteltäväksi ja päätin turvautua vanhaan kunnon Wikipediaan. Sitähän ei tunnetusti lähteenä saisi käyttää, mutta mikä onni ja vapaus onkaan, että tämä teksti on kaukana tieteellisestä!

Sain kortin!

Ystävyys tarkoittaa kahden tai useamman ihmisen välistä ihmissuhdetta jota pidetään tuttavuutta läheisempänä – tosin molemmissa on eritasoista läheisyyttä. Ystävyyttä ja tuttavuutta ajatellaan usein saman jatkumon osina. Ystävyydessä esitetään usein esiintyvän seuraavia käyttäytymistapoja:

  • altruismi: epäitsekäs toiminta toisen auttamiseksi
  • sympatia ja empatia
  • rehellisyys
  • keskinäinen ymmärrys ja myötätunto
  • toisen seurasta nauttiminen
  • luottamus
  • myönteinen vastavuoroisuus
  • mahdollisuus olla oma itsensä, ilmaista tunteitaan ja tehdä virheitä ilman tuomitsemisen pelkoa

Sanoisin, että aika osuvasti määritelty!

Yksi mun isoimmista huolenaiheista tänne muuttaessa oli se, että en tuntenut täältä ketään. Sen verran nimittäin tunnen itseäni, että tarvitsen sosiaalista kanssakäymistä muidenkin kuin vauvan ja aviomiehen kanssa tai sekoan. Oli iso juttu lähteä Suomesta omien ystävien luota.

Aikuisena ystävystyminen on hankalampaa kuin nuorempana. En kuitenkaan usko, että kyse on siitä että ihmiset jotenkin iän myötä muuttuisivat ei-ystävystyvimmiksi (vau mikä sana) vaan enemmänkin siitä, että aikuisena elämä alkaa vakiintua eli pyöriä samojen asioiden, työn, harrastusten, mahdollisen perheen ja olemassaolevien ystävien ympärillä, joita muutenkin aivan liian harvoin ehtii tavata rauhassa ajan kanssa. Luonnollisia tilanteita, joissa uusia ihmisiä tapaa on siis huomattavan vähän verrattuna esimerkiksi vaikka opiskelijaelämä-aikoihin ja lisäksi, vaikka eteen sattuisi mahtava tyyppi, niin aika ei välttämättä yksinkertaisesti riitä rakentamaan uutta ystävyyssuhdetta, mikä etenkin alussa vaatii syntyäkseen tiiviimpää yhteydenpitoa.

Täällä mun tilanne on kuitenkin nyt täysin eri, koska kaikki mun normaalit vakiintuneet kuviot jäi Suomeen. Mulla on suorastaan sosiaalinen jano, koska yllätys yllätys, päivät kotona lapsen kanssa alkaa melko nopeasti käydä h******n yksitoikkoisiksi. Ja don’t get me wrong, pidän kotiäitiyttä ja ylipäänsä lapsen kasvattamista yhtenä maailman tärkeimmistä ja haastavimmista töistä, ja harva asia vetää vertoja sille, kun saa nähdä oman lapsensa kasvavan ja nauraa kikattaa yhdessä taaperonsa kanssa ihan pöljänä vaikkapa pierulle (true story).

Mutta, kohta tulee kuitenkin täyteen 1,5 vuotta kotona olemista ja nyt mulle ekaa kertaa iski tämä tunne, jonka nimesin kotiäidin eksistentiaaliseksi kriisiksi. Tällä hetkellä nimittäin konkreettisin aikaansaannokseni siitä huolimatta että oon koko päivän painanut hiki hatussa hommia, on duplorakennelma. Toki oikeasti se aikaansaannos ja päivän tulos on hyvinvoiva taapero, mutta yhden päivän mittaisessa ajassa lapsi ei muutu pätkääkään ja kun kotikin on illalla vain sotkuisempi kuin aamulla, niin vääjäämättä tulee sellainen olo että en saa mitään aikaan ja oon pelkkä puurolla vuorattu turhake leggingseissä.

Samaistun.

Sanomattakin on siis selvää, että tarvitsen kohtalotovereita eli ystäviä. Kotiäitiä (jonka olemassaolosta kukaan ei edes tiedä) ei kuitenkaan tulla kotoa pelastamaan, joten on putsattava leggingsit, doupattava itsensä pannullisella kahvia ja oltava itse aktiivinen. Kiitos nykyisen somemaailman, mun ei tarvinnut edes kotoa poistua, vaan löysin ensimmäiset hengenpelastajani Facebookista Orange Countyn suomalaisten naisten ryhmästä. Ja nyt saan olla osa ihanaa, koko ajan kasvavaa porukkaa ja meillä on joka viikko suomitreffit. On mahtavaa jakaa tätä kokemusta muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja saada puhua pulputtaa suomea. He tuntuvat jo ihan perheenjäseniltä ja wikipedian ystävämääritelmätkin täyttyvät! Surkeaa on se, että muuttoliikettä on myös täältä pois, eli jäähyväisiäkin on edessä…

Vaaleanpunainen taivas meidän takapihalla.

Uusia tuttavuuksia oon saanut myös sieltä aiemminkin mainitsemastani The New Mom Schoolin kurssilta, joka siis jo loppui mutta kokoontui viikoittain yhteensä 10 kertaa. Sisällöllisesti se reilun $300 kurssi ei rehellisesti sanottuna hirveän paljoa antanut, mutta oli rahansa väärti, koska tutustuin kivoihin amerikkalaisiin äiteihin, joilla on samanikäisiä lapsia. Ollaan tavattu nyt kurssin ulkopuolellakin. Jenkkimamoihin tutustuminen on sinänsä haastavampaa, koska tuntuu että en edelleenkään pysty englanniksi ilmaisemaan itseäni 100% kuten haluaisin ja siksi tuntuu, että toiset eivät saa minusta todellista kuvaa. Hankala selittää, mutta tiedättekö, kun saattaa olla esim. joitain murreilmaisuja tai paikallisia inside-juttuja, joista itsellä ei ole mitään käryä. Tai tilanteissa nopea reagointi englanniksi on vielä yllättävän vaikeaa muuten kuin nauramalla ja sanomalla tyyliin “haha that’s so funny” ja sitten tuntee itsensä ihan uunoksi, kun oikeasti olisi halunnut sanoa jotain ihan muuta mutta kun ei niin ei.

Kun tuo New mom schoolin kurssi loppui, niin paljastan teille, että viimeisen kurssikerran jälkeen tirautin autossa parit epätoivon kyyneleet, koska kaiken häsellyksen keskellä iski jotenkin naamalle se tosiasia, että en pysty tekemään täällä just nyt oikein mitään järkevää ja tuli älytön ikävä omia ystäviä ja työtä Suomessa. Olin yhtäaikaa surullinen ja ärsyyntynyt itseeni, koska olin niin säälittävä yksinäinen itkupilli. Lol. Hain Starbucks drivethrusta Vanilla Latten ja suklaakeksin kun lapsi nukkui turvaistuimessaan, ja itkeskelin siinä sitten itseäni säälien jonkin aikaa. Pääsin tästä yli kuvittelemalla itseni elokuvan päähenkilöksi, jolla on just nyt vähän vaikeaa, mutta joka elokuvan lopussa selviytyy voittajana. Hehe, keinonsa kullakin. Sekin kieltämättä auttoi, että ulkona oli helle ja palmut vaan huojui.

“All you need is love and surf mamas”. Ystävänpäivälahja surffimamoilta.

Tein kotona vähän töitä tilanteeni parantamiseksi ja ilmoitin meidät neidin kanssa muskariin, Fit4mom-yhteisöön ja laitoin viimein viestiä vielä Surf Mamas ryhmäänkin (joka mua erityisesti kutkutteli, mutta myös jännitti). Oon molempia porukoita nyt tavannut ja tämä Fit4mom on sellainen, että melkein joka päivä on puistotreenit, joissa lapsi on mukana rattaissa. Lisäksi he järkkäävät lapsille leikkitreffejä jne. Hinta on $79/kk, vielä en jäsenyyttä ostanut mutta harkitsen vakavasti. Surffimamoissa puolestaan ideana on, että mennään joka viikko yhdessä surffaamaan ja vaihdetaan vuoroja siten, että osa vahtii lapsia rannalla kun toiset surffaa. Täydellistä! Yks mun elämäntavoite on ehdottomasti oppia kunnolla surffaamaan. Kun saan kaikki kamat hankittua, niin olen valmis aaltojen pieksämäksi. Katsotaan voiko sitä joskus vielä surffaukseksi kutsua.

Tällaisissa maisemissa on tiedossa treffit joka tiistai.

All in all, nyt muutama viikko tuon kokemani pienoisen romahduksen jälkeen huomaan, että mun viikot ja päivät alkaa täyttyä erilaisista aktiviteeteista ja tapaamisista ihmisten kanssa. Oon tosi innoissani etenkin tuosta surffausmahdollisuudesta!! Mulla on myös muutamia työ- ja tutkimusprojekteja joita voin täällä ollessa tehdä. Tällä hetkellä pystyn kuitenkin tekemään syventymistä vaativaa hommaa vain päikkäreiden ajan, eli about tunnin kerrallaan, joten olen suunnitellut laittavani neidin vaikkapa syksystä alkaen päiväkerhoon pariksi päiväksi viikossa. Se tekisi hänellekin varmasti hyvää, koska saisi leikkiä ikäistensä kanssa ja oppia englantia.

Tämmöisiä kuulumisia täältä tällä kertaa! Ihanaa sunnuntaita ja vielä ystävänpäivääkin! Pus pus! <3

10 thoughts on “Ystävystyminen aikuisena ja kotiäidin hermoromahdus

  1. Hei
    Onpa mukava lukea ajatuksiasi äitinä olemisesta ;). Ympäristön kesäiset kuvat lämmittävät ihanasti täällä Vantaalla asuvaa ja tällä hetkellä lumetonta ja sateista maisemaa katsovaa “akkaa”.
    Itsekin yhä muistan miltä tuntui, kun ei yhtään aikuisystävää ollut jakamassa – just sillä hetkellä, kun tarvitsi kääk – ajatuksia saati jutella aikuisten oikeesti asioita. Äiti- ja naishormoonit tyrskähtelevät, nykyisin on sentään mahdollista hakea hmm… vertaistukea fb:n tai skypen kautta nopeammin kuin vuosikymmenet aiemmin.
    Jäppiset (27v ja 28v) nyt sentään omillaan, onneksi 😉 .

    1. Vertaistuki on todellakin tärkeää asiassa kuin asiassa ja etenkin näinkin kokonaisvaltaisessa asiassa kuin äitiys. Ihana kuulla, että blogista välittyy iloa ja toivottavasti kevätaurinko alkaa pian porottaa sielläkin! Kiitos kommentista 🙂

  2. Ystävyys on juuri tuota 😊! Näin varttuuneempana ja pikkulapsivaiheen mummoiluun vaihtaneena, voin todeta, että on hienoa kun ne muutamat parhaat ystävyyssuhteet ovat pysyneet ja on voitu yhdessä koluta elämän eri vaiheita😆…monenlaista on ollut!
    Niin tutulta kuulostaa puuroleggingseissä pyöriminen 😂! Tosi hyvältä sun hermoromahduksenestämissuunnitelmat vaikuttavat! Niitä lukiessa voi oikein tuntea meren tuoksun, aallot ja auringonpaisteen… ja palmut vain huojuu 🌴🏄🏻‍♀️🌊☀️!

    1. Kaikenlaisista koluamisista syntyykin parhaat muistot 😀 Toivotaan, että suunnitelmat toimivat, kävin juuri ostamassa märkäpuvun joten ainakin surffikamat on nyt ready!!

  3. Terveisiä täältä, taas sataa, fuck! Voi hyvin kuvitella sen angstin kun sosiaaliset kontaktit on vähissä, voimia sinne! Mahtavalta kuulostaa surffimahdollisuus, itse unelmoin hiihdosta tänä talvena mutta sen voi nyt unohtaa. Mitä on amerikkalaisuus? Jatkan aiheeseen tutustumista ja seuraan mielenkiinnolla esivaaleja. Jotenkin kiva tää amerikkaprojekti kun on linkki paikan päälle 🙂

    1. Oulun Tervahiihtokin peruttiin ensimmäistä kertaa historiassa, olisi ollut 131. kilpailu. Ehkä voisi vesihiihtää? 😉 Ja niinpä, mitä on amerikkalaisuus? – On ilo toimia kirjeenvaihtajana ja selvittää asiaa!

  4. Olipas taas jännä, aika hyvin ilmeisesti Sinusta saamaani muistikuvaa tukeva, rusullinen ja samalla ei ollenkaan surullinen tarina. Toisaalta samoja asioita voi kokea “kotosuomessakinko.?
    Hymyemoji tähän. sup sup

    1. Nämä sinun kryptiset viestit on kyllä ihan parhaita 😃 Ja varmasti kotosuomessakin on mahdollisuus menettää hermonsa neljän seinän sisällä! Sup sup sinnekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.