Ollaan saatu pikkuhiljaa tavaroita paikoilleen ja huonekaluja hankittua. Black Friday sattui just sopivasti tähän muuttoajankohtaan ja ollaan tehty hyviä löytöjä. Todelliset joulutontut eli pakettilähetit (I love Amazon prime) ovat toimittaneet meille paketteja ja IKEAn ovi on käynyt ahkerasti. Lisäksi ollaan tehty löytöjä Home Goodsista, joka on eräänlainen tavaraoutlet. Ei olla vielä ehditty hankkia omaa autoa, joten vuokrataan ja mies käy vaihtamassa sitä aina tarpeeseen sopivaksi. Mm. sporttinen hybridiauto vaihtui aivan järkyttävän kokoiseen maasturiin siksi ajaksi että saatiin tuotua sohva kotiin. Se oli niin iso ja korkea, että kun avasin oven, niin se osui puun oksaan.

Kodin laittamisen lisäksi meillä on koko ajan miljoonia asioita hoidettavana, että tämän blogin kirjoittamiseen ei meinaa löytyä montaakaan minuuttia. Mutta ei hätää, kyllä minuutissakin saa tehokas nainen paljon aikaan!

Kalusteiden jne. osalta koti alkaa siis olla pikkuhiljaa valmis. Saatiin vähän vauhtia sisustustöppösiin, koska 1.12. järjestettiin tuplabileet eli tuparit ja synttärit (pari viikkoa etukäteen) meidän 1-vuotiaalle. Kutsuttiin meidän uusia kavereita kylään ja täytyy sanoa, että oon niin iloinen, että ollaan tutustuttu niin hyviin tyyppeihin ja saatiin vielä juhlatkin pystyyn!

Koska meidän neiti on syntynyt joulukuussa, niin etukäteen vähän huolehdin, että mitenköhän saadaan synttärit erottumaan joulusta ja jouluisesta tunnelmasta, mutta onneksi huoli kuitenkin osoittautui turhaksi. Hankittiin sankarille ihana synttärimekko ja koristeiksi viriteltiin kultaisia ja pinkkejä ilmapalloja ja viirejä. Tarjottiin pitsaa, hedelmiä, marjoja, karkkeja, sipsejä, poppareita, limua, mehua, kahvia ja skumppaa. Whole Foodsista löysin ihan mahtavia lisäaineettomia, kuivattuja hedelmälastuja. Lahjoiksi toivottiin käytettyjä kodintarvikkeita ja leluja ja niitä saatiinkin tosi paljon! Kiitos vielä te kaikki!

Viikon kuluttua kaverisynttäreistä saatiin kylään meidän ihka ensimmäiset vieraat Suomesta, kun miehen vanhemmat tuli meille viikoksi. Oli aivan ihanaa nähdä heitä ja tuntui tosi tärkeältä, että he näkivät meidän elämää täällä. Tuli jotenkin itsellekin todemmaksi tämä kaikki. Puhumattakaan siitä miten paljon konkreettista apua heiltä saatiin!

He tulivat vierailulle juuri tällä viikolla neitokaisen syntymäpäivän vuoksi, ja siispä saatiin järjestää synttärijuhlat myös ihan oikeana syntymäpäivänä.

Näihin juhliin saapui myös miehen vanhempien perhetutut tuolta tunteroisen ajomatkan päästä Hermosa Beachilta. Oli tosi kiva että saatiin tutustua heihin, tuntuu hyvältä kun on turvaverkkoa täälläkin.

Näissä synttärijuhlissa oli jo joulukoristeita ja joulukuusikin pystyssä, mutta ei tosiaan ollut mitään huolta, että joulu ja jeesuslapsi olisi ollut viemässä huomiota tuoreelta yksivuotiaalta. Hän todella loisti kuin tähti, hymyili niin leveästi (hampaita on suussa jo 3 ja lisää tulossa kovaa kyytiä) ja rakasti vieraitaan, joista osan tosiaan tapasi nyt ekan kerran. Hän innostui jokaisesta lahjastaan ja availi ne huolellisesti ja esitteli yksitellen. Hän hurmasi kaikki ja saatiin iloksemme paljon lapsenhoitotarjouksia.

Aikamoista haipakkaa ja juhlahumua täällä siis on nyt ollut. Kun miehen vanhemmat lähti takaisin Suomeen, niin tuli kyllä tosi haikea fiilis. Onneksi siitä parin päivän päästä mun äiti tuli tänne ja on täällä nyt kolme viikkoa, tammikuulle saakka! Ihanaa kun saadaan viettää joulukin yhdessä. Ja parasta on, kun äiti saa olla pikkuneidin kanssa nyt oikein kunnolla. Hän halusi vapaaehtoisesti ottaa jopa yöt hoitaakseen, koska olin puhunut että haluaisin että tyttö oppisi nukkumaan täydet yöt, eikä heräilisi kahden tunnin välein vaatimaan maitoa… Meneillään on parhaillaan siis “Mummin Lempeä Unikoulu”, joka on sujunut erittäin hyvin. Ja minä nukuin viime yönä 9 tuntia PUTKEEN!

Tähän haluan vielä kirjoitella vähän ajatuksia siitä, kun vauvavuosi on nyt virallisesti ohi. Tuntuu haikealta, mutta samalla oon todella ylpeä tästä saavutuksesta. Vuosi on ollut rankka, ihana ja upea sekä tarjonnut elämään ihan uudenlaisen tunneskaalan.

Se on ihan totta, kun sanotaan että elämä muuttuu täysin lapsen myötä. Heti syntymän jälkeen oli todella epätodellinen olo ja synnäriltä kotiutuessa ihmeteltiin, että tosiaanko ne antaa meidän ottaa hänet mukaan. Kotiin päästyä kannettiin nukkuva vastasyntynyt auton turvakaukalossa sisälle ja multa pääsi itku, kun tuli niin avuton olo suunnattoman vastuun edessä. Onneksi mulla on maailman ihanin aviomies, joka on kantanut aivan tasavertaisesti hoitovastuun ihan ensisekunneista lähtien. Hän totesi, että ei ole varmaan koskaan elämässään oppinut niin lyhyessä ajassa niin paljon uutta, kuin vauvan syntymän jälkeisinä päivinä. Saatiin olla sairaalassa perhehuoneessa ja oli ihanaa, kun saatiin yhdessä opetella kaikki, eikä niin että ensin minua olisi opetettu ja sitten minä olisin opettanut miehelle. Yllättävänkin luontevasti uusi arki äitinä ja isänä lähti sujumaan, ja nyt tuntuu niinkuin lapsi olisi ollut meillä aina.

Toisaalta tunnen olevani sama ihminen kuin aiemminkin, mutta koen oppineeni itsestäni tosi paljon tänä vuonna vaikka fokus onkin ollut täysin vauvassa. Koen suhtautuvani elämään rennommin ylipäätään ja taidan arvostaa pieniä arkisia asioita nyt enemmän kuin ennen. Vauva on opettanut elämään hetkessä ja nyt osaan esim. jättää kaikki muut hommat kesken ja olla vaan vauvan kanssa. Nyt koen olevani myös itsevarmempi kuin ennen, ja onhan se nyt todellakin itsetuntoa kohottavaa, että pystyy itsensä lisäksi huolehtimaan toisesta, ja vieläpä täydellisen avuttomasta, pienestä ihmisestä. Kerran minulle hei, HEI!

En oikeastaan koe, että olisin jäänyt mistään paitsi äitiyden myötä vaan päinvastoin oon saanut elämääni tosi paljon lisää. Oon voinut tehdä ihan samoja asioita kuin ennenkin, nyt vaan vauva on ollut mukana. Menin jopa kavereitten kanssa afterworkeille ja ihan pokkana ahtauduin vaunujen kanssa sinne ja imetin pöydässä. Tietenkin lähdin vauvoineni pois ennenkuin aftereitten meno äityi seuraavalle levelille, mutta ei se mua haitannut. Ja hauskaa oli! Ollaan matkusteltu vauvan kanssa monesti jo sekä kotimaassa että ulkomailla, ja joo, kyllähän se vaatii enemmän esivalmistelua ja suunnittelua kuin ennen, mutta reissut on sujuneet tosi hyvin. Todettiin miehen kanssa, että oikeastaan ollut jopa rennompaa reissata vauvan kanssa, koska tulee pidettyä lepotaukoja säännöllisesti. Myös tuulettumaan olen päässyt, kunhan ilta on ollut tiedossa hyvissä ajoin etukäteen. Se on tietenkin totta, että extempore-spontaani-hullutukset ei enää onnistu.

Oon saanut äitiyden myötä elämääni ihania uusia ystäviä. Samaan aikaan osa “vanhoista” ystävyyssuhteista on entisestään vahvistunut ja osa puolestaan haalistunut. On niin parasta, kun ympärillä on kannustavia ja rakastavia ihmisiä. Äitiyslomalla saattaisi helposti tuntea itsensä yksinäiseksi, kun muut on töissä ja itse kotona vauvan kanssa. Täysin korvaamaton onkin ollut meidän upea mammaporukka, jonka kanssa ollaan voitu ensinnäkin jakaa asioita sensuroimattomasti ja myös järkätä päivätreffejä ja koluta vauvakerhoja. Niin moni asia helpottuu, kun siitä pääsee puhumaan. Muistan esim. kun ensiviikkoina koin syyllisyyttä siitä, kun en olisi öisin jaksanut yhtään nousta hoitamaan vauvaa, kun olin itse niin kipeä ja väsynyt. Suorastaan inhosin öitä, vaikka munhan ois pitänyt “nauttia joka sekunnista kun kaikki menee ohi niin nopeasti”. Kun kerroin tästä, niin toinenkin äiti koki ihan samaa, ja sittenpä se asia ei ollutkaan enää ns. “paha” vaan ihan normaalia. Ja pian ne yöt siitä helpottuikin. Toivon niin paljon, että jokaisella tuoreella äidillä olisi samassa tilanteessa olevia ihmisiä elämässään.

Siihenkään en osannut varautua etukäteen (vaikka olin kyllä kuullut aiheesta mm. omalta äidiltäni), että miten paljon huolen määrä lisääntyy lapsen myötä. Ihan alkuvaiheessa vahdin vauvan hengitystä tuon tuostakin, sitten huolehdin siitä kehittyykö paino normaalisti, onko lämpötila normaali ja kakka oikeanlaista. Sitten kun hän lähti liikkeelle, niin huoletti että saako se suuhunsa jotain pieniä esineitä ja pöpöjä joka paikasta ja ai kamala kun tuhkarokkoakin on nyt liikkeellä. Tällä hetkellä huolestuttaa, että kun opettelee kävelemään, niin kaatuu vielä ja iskee päänsä. Ja onko ruoka täällä Amerikassa varmasti luomua ja terveellistä vai kuitenkin jotain myrkkyviljeltyä. Ja uskallanko mä nyt lähteä sen kanssa mihinkään täällä isossa maailmassa, kun on kaikenlaisia vaarallisia ihmisiä joka paikassa. Tähän varmasti joku vanhemman lapsen äiti toteaa, että odotapa vaan kun hän kasvaa! Varmasti ainakin teini-ikä on elämys…

Yllätyksenä tuli, että kyllä sitä ihminen pysyy toimintakuntoisena vaikka olisi vuoden krooninen univelka. En tiennyt, että katkonaisilla ja vähillä yöunilla voi ylipäätään toimia älyllisesti (noh, siitä että kuinka älyllisesti tässä mennään, voidaan olla montaa mieltä). Mutta täytyy sanoa, kun tänä aamuna heräsin niiltä 9h unilta, niin oli aivan ihmeellisen kirkas olo! Toivotaan, että Mummin Lempeän Unikoulun myötä saisin kokea useampiakin tällaisia aamuja.

Myös rakkauden määrä on jotain ihan uskomatonta. Tämän pienen ihmisen eteen tekisin aivan mitä vain.

Näihin vaaleanpunaisiin vauvatunnelmiin päätän tämän tekstini. Lupaan, että seuraava teksti ilmestyy pikemmin ja on joulunpunainen! Ihanaa joulun odotusta!