Heipparallaa!

Kuulumisia taas täältä Altlantin takaa. Käytiin viikko sitten aavikolla, Death Valleyssa, joten siitä reissusta tämän tekstin kuvat. Blogikirjoittamiseen tuli poikkeuksellisen pitkä tauko. Vuodenvaihde oli niin kovaa tykitystä kun presidentti vaihtui ja oli joulut ja muut, niin ilmeisesti luova suoneni ehtyi hetkeksi. Mutta eipä hättää, täällä ollaan taas!

Yleisistä kuulumisista sen verran, että arki on asettunut uomiinsa ja tähän uuteen normaaliin, ylipäätään USA:ssa asumiseen että pandemia-elämään, on tottunut.

Ja se on paljon sanottu, välillä ihan hätkähdän kun tajuan, että siitä on jo reippaasti yli vuosi, kun tultiin tänne tuntematta ketään tai mitään, eikä olla sen koommin päästy edes käymään tutuissa ympyröissä Suomessa. Kaikki mitä meillä täällä on, on vasta n. vuoden vanhaa, ystävyyssuhteet ja kokemukset. Oon kyllä älyttömän ylpeä, että ollaan saatu rakennettua tänne elämä, ja tosi kiitollinen etenkin ihmisistä joihin ollaan täällä tutustuttu!

Ei sopeutuminen tänne ihan helppoa ole ollut, ja fiilikset on vaihdelleet aivan äärilaidasta toiseen. Välillä ollaan koettu täällä niin kertakaikkisen upeita juttuja, että tuntuu että ei haluta koskaan lähteä pois, kun taas toisinaan sitä olisi täysin valmis palaamaan samantien Suomeen takaisin “oikeaan” elämään.

Tajusin, että kyse on tasapainosta, eli siitä mitä saa ja siitä mitä joutuu uhraamaan; Silloin kun täällä voi tehdä ja kokea upeita juttuja, se kompensoi riittävästi sitä kaikkea, mitä ikävöi Suomessa. Mutta heti kun täällä tulee vastoinkäymisiä, niin tasapaino horjuu ja saldo menee hetkellisesti ns. miinukselle, jolloin sitä herkästi alkaa miettiä että onko tämä worth it eli löytyykö tarpeeksi syitä tai ylipäätään järkeä olla täällä.

Aika vaikea pukea sanoiksi tätä, mutta vaikka elämä täällä on jo vakiintunut, niin silti tuntuu kuin eläisi jossain rinnakkaistodellisuudessa. Huomaan myös alitajuisesti yhdistäväni koronan tähän USA-elämään ja kuvittelen että Suomessa kaikki on “tavallista”. Odotan kyllä todella mielenkiinnolla, miltä tuntuu taas tulla käymään Suomessa, puolentoista vuoden tauon jälkeen! Joko koko Kalifornia-aika tuntuu unelta tai sitten Suomi tuntuu vieraalta. Veikkaan ensimmäistä. Kaiken kaikkiaan uskon, että tämä kokemus on kyllä jo nyt kasvattanut mua henkisesti ainakin kilometrin, tai jopa mailin!

Onneksi ollaan koronasta huolimatta voitu toteuttaa meidän haaveita täällä (ja oltu siis enemmän plussan puolella!). Otso sai mm. viimein hankittua mieleisensä auton, ja meidän roadtrip-mukavuus nousi kohisten.

• 

Ensimmäinen reissu tällä kiesillä tehtiinkin nyt tuonne Death Valleyyn, ja olihan se nyt vähintäänkin elämyksellistä katsella taivasta lasikaton läpi ja napsauttaa penkin jäähdytys päälle aavikon kuumuudessa. Cool!

Ajomatkaa Death Valleyyn oli meiltä nelisen tuntia ja oltiin perillä yksi yö. Otettiin aika rennolla otteella koko reissu, mutta olihan se lopulta aika rankka rupeama kun piti huhkia kaikki nähtävyydet lyhyessä ajassa.

Takapenkkiläinen oli taas niin reipas matkalainen. Hauskaa kuunnella hänen juttujaan, nyt tulee englantia, suomea ja ruotsia iloisesti sekaisin, esim. “NOU sova, ei nukkumaan, anna modellera (=muovailuvaha)”. Jotain omiakin finglish väännöksiä on keksinyt ja sanoo esim dinosaurus = /dainosoorus/.

Death Valleyssa mieleenpainuvin paikka oli Badwater Basin. Se on saanut nimensä, kun kauan sitten matkaaja oli onnistunut löytämään vettä aavikolta ja yrittänyt juottaa ratsuaan. Ratsu ei ollut kuitenkaan suostunut vettä juomaan ja matkailija oli kirjannut karttaansa “Bad Water”.

Tämä oli kaikkea muuta kuin kattava matkakertomus Death Valleysta, mutta tiivistettynä, sinne kannattaa mennä talvella (+20C) eikä kesällä (+50C). Hiekkadyyneille voi ottaa liukurin tms. jos haluaa laskea niitä pitkin (mutta pohjan pitää olla liukas tai muuten ei luista), värit kaikkialla on aivan upeat ja maisemia katsellessa ei meinaa uskoa silmiään. Badwater Basinin valkoinen suola on niin kirkas että silmät meinaa palaa ja kanjoneissa on jännittävää seikkailla! Zabriskie pointissa näkee laavan muodostamia muotoja. Räjähtänyt tulivuori eli Ubehebe kraateri, ja Race Track, jossa kivet liikkuvat itsekseen, jäivät vielä näkemättä.

Lisäksi kannattaa muistaa juoda vettä enemmän kuin tuntuu tarve, me unohdettiin ja palkintona immuniteetti tais vähän ottaa kolausta, ja pikkuneitiin ja Otsoon iski joku lentsu. Nyt niiden nenät valuu. Koronatesti oli negatiivinen, mutta ollaan nyt kuitenkin tavallistakin tarkempana varmuuden vuoksi. Mulla ei oo mitään oireita!

Ensi kertaan! Laittakaahan kommenttia, niitä on ihana lukea. Kävin ottamassa surffitunnin – siitä lisää blogissa ensi kerralla!

Ps. USA:ssa on lupailtu, että koko aikuisväestölle olisi rokotteet saatavilla toukokuun loppuun mennessä. Ja me ollaan tulossa kesäksi Suomeen! Jee, kyllä se kuulkaa tästä vielä selkenee.